Saturday, April 18, 2009

Gas-to-liquids(GTL)

Maakaasun ja öljyn kasvava hinnan ero voi antaa merkittävän sysäyksen kaasun nesteyttämiselle nestemäisiksi polttoaineksi. Maakaasun käyttöönotto liikenteenpolttoaineena kaasunmuodossa vaatisi massiivisia panostuksia siirto ja jakelu infraan(putket, huoltoasemat) ja tietysti itse kulkuneuvojen muokkaamista ja/tai vaihtamista kaasukäyttöisiksi tai hybrideiksi. Tuollaisella massiivisella infran rakennuksella ja muutoksella olisi toki suuri lyhyellä aikavälillä suuri työllistävä vaikutus varsinkin Yhdysvalloissa, mutta kaasun muodossa oleva polttoaine on käsittääkseni volatiilimpaa ja vaikeampaa kuljettaa ja varastoida kuin nestemäinen polttoaine, mikä vahva argumentti kaasumaisen polttoaineen laajempaa käyttöönottoa vastaan(toki muitakin on).

Kaasusta nesteiksi samoin kuin kiinteistä nesteeksi(biomassa: BTL, hiili: CTL) projektit ovat olleet viime vuosina ja varsinkin viime vuonna kovan taloudellisen paineen alla raaka-aineiden ja lopputuotteiden hinnoittelun ollessa hyvin epäsuosiollinen tekniikoille ja rakennuskustannusten kurkotellessa kuuhun. Tilanne on juuri nyt jossain määrin toinen: raaka-aineen eli maaakaasun hinta on alhaalla eikä nousua ole näköpiirissä ja rakennuskustannukset ovat pudonneet selvästi ja muutama projekti näyttääkin etenevän.

Japan-GTL Consortium Completes Construction of Demo Plant for New Gas-to-Liquids Process

"The Japan-GTL consortium, formed in 2006 to commercialize a lower-cost gas-to-liquids GTL) process for the production of synthetic fuels and chemicals that does not require first removing carbon dioxide from the feedstock, has completed construction of its demonstration plant which will produce 500 barrels (about 80 kiloliters) per day..."


"Petronas, Sasol Sign Deal for Uzbekistan Fuels Plant
" April 8 (Bloomberg) -- Petroliam Nasional Bhd., South Africa’s Sasol Ltd. and Uzbekneftegaz signed an agreement to build a gas-to-liquids, or GTL, plant in Uzbekistan.

The companies plan to extract clean-motor fuels from natural gas reserves in Uzbekistan using Sasol’s technology, Petronas said in a statement on its Web site today. “The wealth of gas resources within Uzbekistan makes this an ideal location for a GTL facility,” Lean Strauss, a general manager at Sasol, said in an e-mailed statement..."



Tärkeä kysymys sijoittajalle on kuinka hyötyä tästä? Mikään tekniikka ei toistaiseksi ole osoittautunut muita merkittävästi paremmaksi ja nesteytystys prosessin useat tekniikat ovat melkein sadan vuoden takaa, joten patentit ovat rauenneet ja suuri osa prosessiteknologiasta on melkein kaikkien ulottuvilla. Etelä-Afrikan SASOLilla on Apartheidin perintönä paljon tietotaitoa hiilen nesteyttämisestä mutta yhtiö ei ole suuremmin pystynyt hyödyntämään tekniikoita taloudellisesti.
Juuri nyt näyttää siltä että suurin hyötyjä olisi integroitunut energiayhtiö, jolla on oikeudet suuriin matalan tuotantokustannustason maakaasu reserveihin.

No comments: